Aponsa AB
Solteqin strategian ytimessä on digitaalinen kaupankäynti ja kansainvälinen kasvu. Vahvistaakseen ketjuuntuneen kaupankäynnin asemaansa Ruotsissa, on Solteq ostanut 25.10.2016 ruotsalaisen Aponsa AB:n. Aponsa-kaupan jälkeen Solteqilla on Ruotsissa n. 30 digitaalisen kaupankäynnin ammattilaista, ja entistä vahvempi ketjuuntuneen kaupankäynnin ja LS Retail –teknologian osaaminen.
Aponsa AB:lla on toimipisteet Tukholmassa ja Karlstadissa. Lisäksi Aponsa AB:lla on alihankintaan keskittynyt tytäryhtiö Riikassa, Latviassa. Yhtiön liikevaihto edellisellä päättyneellä tilikaudella oli n. 2,2 miljoonaa euroa. Velaton kauppahinta on noin 1,13 miljoonaa euroa, joka maksettiin kaupantekohetkellä 60% suunnatulla osakeannilla ja 40% käteisellä.
MainIoT Software Oy
Solteq on 29.2.2016 allekirjoittanut sopimuksen, jolla se myy huolto- ja kunnossapitojärjestelmiä toimittavan tytäryhtiönsä, MainIoT Software Oy:n koko osakekannan IFS-konsernille. Kaupan myötä Solteq keskittyy entistä voimakkaammin monikanavaiseen ja digitaaliseen kaupankäyntiin. Lue lisää.
Descom Group Oy
Descom-kaupan myötä syntyi digitaalisen kaupankäynnin palvelutalo, jolla on toimintaa neljässä eri maassa. Descom Group tytäryhtiöineen on suomalainen IT- ja digitaalisia markkinointipalveluja tuottava konserni, joka rakentaa asiakkaidensa kanssa myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun ratkaisuja luoden erinomaisia asiakaskokemuksia. Lue lisää.
Aldata Solution Plc
Aldata-kaupan myötä palvelumme laajenivat kattamaan kaupan toimitusketjun hankinnasta ja toiminnanohjauksesta myymälä- ja kanta-asiakasjärjestelmiin. Aldatan ohjelmistotarjonta koostui yhtiön omista ohjelmistoista, Microsoftin toiminnanohjausjärjestelmistä sekä Aldata-konsernin omistamista tilaus-toimitusketjun hallinnan ja optimoinnin tuotteista. Lue lisää.