Skip to content

    01.04.2015

    Solteq ja Vierumäki sopivat toiminnanohjauskokonaisuuden toimittamisesta.

    Microsoft Dynamics teknologiaan perustuva, ravintola-, majoitus- ja vapaa-ajan toimintoja ohjaava toimialakokonaisuus varmistaa tietojen kulun Vierumäen laajan palvelutarjonnan läpi liiketoiminnan kaikkiin tärkeisiin osa-alueisiin. Reaaliaikainen näkymä liiketoimintaan ja sen mittareihin nostaa Vierumäen markkinan edelläkävijäksi toimintojen ohjauksen ja asiakaspalvelujen osalta.

    Uusi kokonaisratkaisu korvaa 6 erillistä järjestelmää.

    ”Vierumäki on markkinan monipuolisin Resort-tyyppinen vapaa-ajankeskus, kertoo toimitusjohtaja Heikki Hietanen Vierumäeltä. ”Tuotamme asiakkaillemme monipuolisia liikunnan, urheilun ja vapaa-ajan palveluja ja haluamme, että palvelumme ovat asiakkaidemme käytettävissä helposti, joustavasti ja asiakaslähtöisesti”, jatkaa Hietanen.

    ”Uusi järjestelmä mahdollistaa esimerkiksi sen, että asiakas voi tehdä kaikki majoitus-, ravintola- ja liikuntavaraukset kerralla ja saada kaikki varauksensa helposti vaikkapa kännykkäkalenteriinsa”, Hietanen jatkaa. ”Samanaikainen näkyvyys asiakkaan eri varauksiin ja toiveisiin antaa meille uusia mahdollisuuksia asiakaskokemuksen parantamiseen ja asiakastarpeiden tunnistamiseen. Näin pystymme kehittämään tuotteitamme entistä paremmin asiakaslähtöisesti. Joustavalla kokonaisuudella asiakasta voidaan palvella myös yksiköllisillä ratkaisuilla. Palveluidemme ostaminen helpottuu ratkaisevasti, pohtii Hietanen.

    ”Meillä on yli 1000 huoneistoa, mökkiä ja hotellihuonetta ja sen lisäksi yli 50 liikuntatilaa ja 15 eri ravintolaa tai kahvilaa sekä paljon muita tiloja ja palveluja. Kokonaiskapasiteetin optimaalisella ohjaamisella tehokkuus ja kapasiteetin käyttöasteet nousevat merkittävästi”, tarkentaa Hietanen. Asiakaskokemuksen parantamisen lisäksi haemme merkittävää parannusta myös sisäisten prosessien toimivuuteen sekä toimintojen tehokkuuteen.”

    ”Solteqilla on markkinan paras tarjoama meidän kaltaiselle laajojen palvelujen toimijalle. Solteqilla on myös vahva kokemus toimialasta vuosikymmenien takaa. Haluamme toimia joustavan paikallisen kumppanin kanssa”, kertoo Heikki Hietanen Vierumäeltä.

    ”Solteq käyttää itsekin aktiivisesti Vierumäen palveluja. On hienoa, että jatkossa eri palveluja voi yhdellä näkymällä yhdistää ja aikatauluttaa. Suunnitelmien teon voi jakaa laajemmalle joukolle, joko koko tiimille tai perheelle, iloitsee liiketoimintajohtaja Tiina Honkiniemi Solteqilta.

    ”Olemme toimittaneet Microsoft Dynamics kaupan toimialaratkaisuja jo viisi vuotta ja Dynamics tuoteperheen ERP-ratkaisuja lähes 15 vuotta. Päätimme laittaa paukkuja horeca liiketoimintaamme pari vuotta sitten ja tämä yhteinen hanke Vierumäen kanssa on meille todella tärkeä", jatkaa Honkiniemi.

    Lue lisää: solteq.com ja ratkaisuista solteq.com/horeca

    2015