Skip to content

    03.04.2024

    Muutoksia Solteq Oyj:n johtoryhmässä

    Pörssitiedote
    Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus
    3.4.2024, kello 10.00

    Solteq Oyj:n Utilities-liiketoimintajohtaja ja johtoryhmän jäsen Jaakko Hirvensalo on ilmoittanut eroavansa yhtiön palveluksesta. Hirvensalo jatkaa nykyisessä tehtävässään ja johtoryhmän jäsenenä huhtikuun 2024 loppuun saakka. 

    Jaakko Hirvensalo on työskennellyt yhtiön palveluksessa vuodesta 2021 lähtien, jolloin hän siirtyi yhtiöön Partiture Oy:n liiketoimintakaupan myötä. Nykyisessä tehtävässään Utilities-segmentin liiketoimintajohtajana sekä Solteq-konsernin johtoryhmän jäsenenä Hirvensalo on toiminut 1.1.2023 lähtien. 

    “Olemme tehneet Utilities-segmentissä huikean matkan vaikeasta tilanteesta kohti innostavia tulevaisuudennäkymiä. Perusta menestykselle on luotu, ja nyt on oikea hetki jatkaa omaa matkaa. Olen kiitollinen yhteisestä taipaleestamme koko Utilitiesin henkilöstön, asiakkaiden sekä konsernin johtoryhmän kanssa,” summaa Jaakko Hirvensalo.

    Yhtiö käynnistää välittömästi toimenpiteet uuden Utilities-segmentistä vastaavan liiketoimintajohtajan palkkaamiseksi.  

    ”Haluan kiittää Jaakkoa hänen panoksestaan Utilities-liiketoiminnan tervehdyttämisessä. Jaakon työ on ollut elintärkää niin yhtiön kuin Utilities-segmentin tulevaisuuden kannalta. Toivotan Jaakolle menestystä tulevaisuuteen,” kommentoi Solteq Oyj:n toimitusjohtaja Aarne Aktan

    Solteq Oyj:n johtoryhmään kuuluvat 1.5.2024 alkaen:

    Aarne Aktan, toimitusjohtaja;
    Jesper Boye, liiketoimintajohtaja / Retail & Commerce -segmentti;
    Mikko Sairanen, talous- ja lakiasiainjohtaja;
    Oona Silén, henkilöstöjohtaja;
    Christa Tavan, markkinointi- ja viestintäjohtaja.

    Vantaalla 3. huhtikuuta 2024

    Solteq Oyj

    Lisätiedot

    Toimitusjohtaja Aarne Aktan
    Puhelin: 040 342 4440
    Sähköposti: aarne.aktan@solteq.com 

    Jakelu

    Nasdaq Helsinki
    Keskeiset tiedotusvälineet
    www.solteq.com

    Solteq lyhyesti

    Solteq tarjoaa ohjelmistoratkaisuja ja asiantuntijapalveluita energiasektorille ja kaupan alalle sekä sähköisen kaupankäynnin tarpeisiin. Yhtiö toimii lähes 500 IT-alan ammattilaisen voimin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Puolassa sekä Iso-Britanniassa.

    2024