Skip to content

    14.03.2014

    Hallituksen jäsenten valintaa koskeva päätösehdotus

    Solteq Oyj Pörssitiedote 14.3.2014 kello 09.00

    Osakkeenomistajat, jotka yhteensä omistavat enemmän kuin 50 prosenttia yhtiön osakkeista ja äänistä, ovat ilmoittaneet ehdottavansa yhtiökokoukselle 17.3.2014, että yhtiön hallitukseen valittaisiin seitsemän jäsentä ja että hallituksen nykyiset jäsenet Ali U. Saadetdin, Seppo Aalto, Markku Pietilä, Matti Roininen, Sirpa Sara-aho ja Jukka Sonninen valittaisiin tehtäväänsä uudelleen.

    Uudeksi jäseneksi hallitukseen ehdotetaan Olli Välimäkeä, jonka yritysrahoitusta koskeva vahva käytännön kokemus ja laaja osaaminen tukevat yhtiön strategian toimeenpanoa. Välimäki toimii tällä hetkellä väitöskirjatutkijana Vaasan yliopistossa tutkimusalanaan rahoitussopimuksen kovenanttiohjaus vieraan pääoman ehtoisessa yritysrahoituksessa. Hän on aiemmin työskennellyt pitkään Nordea Pankin ja sen edeltäjien sekä Danske Bankin palveluksessa. Välimäki on syntynyt vuonna 1962 ja on koulutukseltaan KTL. Ehdotettu uusi hallituksen jäsen on antanut suostumuksensa tehtävään.

     

    SOLTEQ OYJ

    Lisätietoja antavat:

    Toimitusjohtaja Repe Harmanen,
    Puh 0400 467 717
    sähköposti: repe.harmanen@solteq.com

    Talousjohtaja Antti Kärkkäinen,
    Puh 040 8444 393
    sähköposti: antti.karkkainen@solteq.com

    Jakelu:
    NASDAQ OMX Helsinki
    Keskeiset tiedotusvälineet
    www.solteq.com

    2014