Skip to content

    01.09.2017 — lukuaika 3 minuuttia

    Tutki ennen kuin hutkit – ostitpa BI-ratkaisua tai kotia

    Olen pakkaamassa elämääni banaanilaatikoihin ja viikonloppuna muutan uuteen kotiin. Sitä oikeaa ei ollut helppo löytää, ja tässä onkin yhtäläisyyksiä BI-ratkaisun etsinnän kanssa.

    Taloja tuli kierreltyä hemmetin paljon ennen kuin oikea löytyi. Netissä hienoilta näyttäneet kuvat ja lupaukset kariutuivat joskus jo alkumetreillä tunkkaiseen hajuun tai pintaremontin alla kyteä vanhoja vikoja.

    Olisi niin mukava luottaa suomalaiseen rehellisyyteen. Silti välillä kurkkua kuristaa, kun kuulee surullisia tarinoita siitä, millaisiin homeloukkoihin ihmisiä on asuntokaupoissa huijattu.

    Samalta tuntuu, kun lukee, millaisilla lauseilla myös minulle rakasta BI:tä välillä myydään. BI, eli Business Intelligence, on liiketoimintaan liittyvän datan laajaa hyödyntämistä. Siksi hälytyskellojen on syytä kilkattaa, jos parin päivän käyttöönotolla luvataan kattava johdon raportointi tai kerrotaan, että datan validointi hoituu helposti ilman tietovarastoakin.

    Aivan kuten kotia ostaessa, on BI- ja analytiikkaratkaisun valinnassa syytä tonkia myös pintaa syvemmälle, eikä antaa hienon ulkokuoren ja lupaavien myyntipuheiden hämätä. Virheellisten tietojen perusteella saatetaan tehdä isojakin päätöksiä: työntekijälle maksetaan liian vähän bonuksia tai pahimmillaan koko yksikkö lopetetaan kannattamattomana. Siinä kohtaa ei kaunis graafi paljoa lohduta.

    Vaikka näin radikaaleja virheitä ei tapahtuisikaan, niin kuka haluaa johtaa yritystä vähänkään virheellisten tietojen perusteella? Ei varmasti kukaan.

    Varmista hyvä perusta ja laatu

    BI-ratkaisu voi tarkoittaa perinteisempää johdon raportointia tai pidemmälle vietyä tekoälyratkaisua. Kummankaan kohdalla perustan kuntoa ja datan laadusta huolehtimista ei voi korostaa liikaa.

    Hyödynnettävän tiedon järjestelmiin syöttää kuitenkin aina joko joku ihminen käsin tai esimerkiksi tuotantokone automaattisesti. Jos tieto on virheellistä tai puuttuu kokonaan, eikä tähän ole matkan varrella kiinnitetty huomiota, ei mikään tekoäly pysty tekemään oikeita johtopäätöksiä.

    Laadukkaassa BI-ratkaisussa datan ongelmien jäljille päästään automaattisesti, prosessit paranevat ja käyttäjiä ohjataan kirjaamaan tietoja paremmin. Lääkäri esimerkiksi voi nähdä raportilta henkilöt, joille ei ole annettu diabetesdiagnoosia, vaikka heillä on tautia vastaava lääkitys. Myyntisopimukset, joista puuttuu hinnasto tai muu avaintieto, taas ohjautuvat virheraportille ja edelleen tiedoista vastaavalle henkilölle korjattaviksi.

    Toimiva kokonaisuus puuttuu myös tuotantokoneen datakatkoihin ja outoihin lukemiin. Näin voidaan päästä kiinni vaikkapa siihen, jos asiakkaan kaukolämpömittari on rikkoutunut tai putki vuotaa. Oikein tehdyillä ratkaisuilla pystytään saamaan kiinni hiuksen hienotkin poikkeamat ja jopa ennustamaan laitteen tuleva rikkoutuminen toisella puolella maapalloa. Säästöt voivat olla huikeita, kun tuotantolinja ei pysähdykään päiviksi.

    Minä voin pakata tavaroitani tyytyväisenä tekemääni valintaan. Tärkeän omaisuuteni siirtäminen toiseen paikkaan sujuu huolettoman odottavissa tunnelmissa. Sama tunne olisi tarpeen, kun yrityksen liiketoimintadatalle valitaan uutta kotia.

    Analytiikka, BI, liiketoimintaratkaisut, Business Intelligence, Utilities-ratkaisut