Skip to content

    04.12.2020

    Vuosi 2020 toi uusia aluevaltauksia Solteqin Utilities-liiketoiminnalle

    Solteq Oyj on toteuttanut kuluneen vuoden aikana yhtiön ensimmäisen kansainvälisen utilities-hankkeen yhteistyössä Nevel Oy:n kanssa. Teollisuuden ja kuntien infrastruktuuriratkaisuihin keskittyneelle Nevelille toimitettu uusi asiakaspalvelujärjestelmä kattaa Suomen, Ruotsin ja Viron kaukolämpö- ja tukkuasiakkaiden laskutusjärjestelmän sekä ekstranet-palvelut. Tammikuussa 2020 käynnistynyt hanke saatetaan päätökseen joulukuun aikana. Solteq julkaisi lehdistötiedotteen yhteistyön aloittamisesta 12.2.2020*.

    Uusi asiakaspalvelujärjestelmä toi Nevelin 130 energiatuotannon laitosta sekä 40 kaukolämpöverkkoa yhtenäisen ja modernin tietojärjestelmän piiriin. Ratkaisu koostuu Solteqin inWorks sekä inPulse4Utilities -tuotteista. 

    Nevelin uusi asiakaspalvelujärjestelmä palvelee yhtiön asiakkaita muun muassa kehittyneemmän häiriötiedotuksen, lämpöraporttien ja sujuvamman tiedonkulun osalta. Samalla se yhtenäistää asiakastiedon hallinnan ja laskutuksen sekä luo skaalaetuja maiden välille. Lisäksi uusien kaukolämpöverkkojen ja kiinteistöjen liittäminen järjestelmän piiriin on tulevaisuudessa sujuvaa. 

    ”Olemme erittäin tyytyväisiä hankkeeseen. Projekti on toteutettu ammattimaisesti ja sovitun aikataulun mukaisesti. Uuden asiakaspalvelujärjestelmän tuotantokäyttö alkoi Suomessa kesäkuussa, Virossa marraskuussa ja Ruotsissa joulukuussa. Solteqin ratkaisu tukee liiketoimintamme kehityssuunnitelmia sekä asiakaspalvelun tarpeita,” kuvailee kuntien infrastruktuuriratkaisuista Nevelillä vastaava Clas Blomberg.

    Solteqille hanke on ollut tärkeä avaus kohti entistä kansainvälisempää Utilities-liiketoimintaa:

    ”Olemme panostaneet merkittävästi omien ohjelmistotuotteidemme kehitykseen sekä pohjoismaisen asiantuntijaorganisaatiomme rakentamiseen vastataksemme laajojen kansainvälisten IT-hankkeiden tarpeisiin. Olemme ylpeitä yhteistyöstämme Nevelin kanssa ja odotamme innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan sekä yhdessä Nevelin kanssa että Utilities-liiketoiminnallemme uusilla kansainvälisillä markkinoilla”, summaa Solteq Oyj:n toimitusjohtaja Olli Väätäinen. 

    *) Solteqille kansainvälinen tilaus Nevelin uudesta asiakastietojärjestelmästä: https://www.solteq.com/fi/uutiset/solteqille-kansainvälinen-tilaus-nevelin-uudesta-asiakastietojärjestelmästä 

    Solteq lyhyesti

    Solteq on pohjoismainen IT-palveluiden ja ohjelmistoratkaisujen tarjoaja, joka on erikoistunut liiketoiminnan digitalisaatioon sekä toimialakohtaisiin ohjelmistoihin. Keskeisiä toimialoja, joista yhtiöllä on pitkäaikainen kokemus, ovat kauppa, teollisuus, energia ja palvelut. Solteq toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Puolassa sekä Iso-Britanniassa. Yhtiön palveluksessa työskentelee 600 IT-alan ammattilaista. 

    Nevel Oy lyhyesti

    Nevel on kehittyneitä infrastruktuuriratkaisuja tarjoava yhtiö, joka on sitoutunut viemään teollisuuden ja kuntien infrastruktuuriratkaisut uudelle tasolle. Nevel operoi yli 130:tä energiantuotantolaitosta ja hallinnoi yli 40:tä kaukolämpöverkkoa alan kehittyneimmän digitaalisen alustan avulla. Nevelin palveluksessa on 130 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Yhtiön liikevaihto on 100 miljoonaa euroa.