Skip to content

    15.01.2018

    Solteq Oyj – Suunnattu osakeanti Theilgaard Mortensen Holding ApS:lle

    Solteq Oyj Pörssitiedote 15.1.2018 klo 14.00.

    Yhtiön hallitus on tänään päättänyt suunnata yhteensä 628.930 osakkeen apporttiehtoisen osakeannin Theilgaard Mortensen Holding ApS:lle liittyen TM Holding A/S:n osakekannan hankintaan. 

    Päätös suunnatusta osakeannista ja osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamisesta tehtiin varsinaisen yhtiökokouksen 17.3.2017 myöntämän valtuutuksen perusteella. Kauppa on keskeinen osa yhtiön liiketoiminnan laajentamiseen liittyvää strategiaa Tanskassa ja muissa pohjoismaissa Yhtiön 25.5.2016 julkistaman strategian mukaisesti. Yhtiön osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on näin ollen Yhtiön kannalta osakeyhtiölain (624/20016, muutoksineen) 9 luvun 4 § 1 momentin mukainen painava taloudellinen syy.

    Annettavien osakkeiden merkintähinta on 1,59 euroa osakkeelta. Merkintähinnan määrittäminen perustuu yhtiön osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettuun päätöskurssien keskiarvoon aikavälillä 25.10.2017-24.11.2017 Helsingin Pörssissä.

    Suunnatussa osakeannissa annettavien 628.930 osakkeen merkintähinta, yhteensä 999.998,70 euroa, maksetaan kokonaisuudessaan apporttiomaisuudella, joka muodostuu 520.300 kappaleesta TM United A/S:n osakkeita. Suunnatulla osakeannilla annettavien osakkeiden lisäksi apporttina saatavista osakkeista maksetaan kauppakirjan mukainen käteisvastike.

    Anti toteutetaan antamalla uusia osakkeita, jotka antavat täydet osakkeisiin liittyvät oikeudet tultuaan merkityiksi kaupparekisteriin. Osakkeet haetaan kaupankäynnin kohteeksi rekisteröinnin jälkeen.

    Theilgaard Mortensen Holding ApS on tänään merkinnyt kaikki tarjotut osakkeet.

    Merkintähinta merkitään kokonaisuudessaan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

    Annissa annettavien osakkeiden osuus on noin 3,26 % annin jälkeisestä osakemäärästä. Muutosten jälkeen osakkeiden kokonaismäärä on yhteensä 19.306.527 kappaletta.

    Lisätiedot

    Olli Väätäinen, toimitusjohtaja
    puhelin +358 50 5578 111
    sähköposti olli.vaatainen@solteq.com

    Antti Kärkkäinen, talousjohtaja
    puhelin +358 40 8444 393
    sähköposti antti.karkkainen@solteq.com

    Jakelu

    NASDAQ OMX Helsinki
    Keskeiset tiedotusvälineet
    www.solteq.com

    Solteq lyhyesti

    Solteq on pohjoismainen digitaaliseen asiakaskohtaamiseen erikoistunut IT- ja ohjelmistotalo. Missionamme on tehdä huomisesta parempaa yksinkertaistamalla digitaalista maailmaa. Asiakkaillemme olemme kumppani, joka tietää miten digitaalinen murros käännetään voitoksi toimialasta riippumatta. Kolmessa maassa työskentelevien yli 500 asiantuntijan voimin yritys toteuttaa ratkaisuja Pohjoismaiden lisäksi muualle Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan ja Australiaan. Vuonna 2016 Solteqin liikevaihto oli 63 miljoona euroa.

    2018