Skip to content

    11.11.2016

    Lapset valtaavat Solteqin toimistot 18.11.

    Solteq osallistuu 18.11.2016 ensimmäiseen valtakunnalliseen Lapsi mukaan töihin -päivään. Lapset on kutsuttu Solteqin eri toimistoille katsomaan, mitä ne itselle tärkeät aikuiset oikein arkena tekevät. Nuoret vierailijat toivoivat ohjelmaan muun muassa hevosia, piirtämistä, palavereja ja syömistä.
     
    Teemapäivän tarkoituksena on tutustuttaa lapset aikuisten arkeen työpaikalla, jossa ei välttämättä käydä yhdessä kovin usein. Vanhempien ja muiden lähipiirin aikuisten työt saattavat vaikuttaa epämääräisiltä.
     
    – Aikuiset pääsevät kurkistamaan lasten maailmaan päiväkodeissa, kouluilla ja harrastuksissa. Voimme kuvitella, miltä lapsen arki näyttää. On tärkeää tarjota myös lapselle samanlainen mielikuva aikuisten arjesta – siellä se äiti näpyttelee konetta tai isä harppoo palaveriin kahvikuppi kädessään, avaa Solteqin markkinoinnin ja sijoittajasuhteiden johtaja Kirsi Jalasaho.
     
    Toiveita teemapäivän ohjelmasta kysyttiin ennakkoon joukolta solteqlaisten lapsia. Toisilla odotukset olivat korkealla ja toisilla taas ote hyvinkin realistinen. Lapset nostivat esiin niin hevosia hississä, piirtämistä kuin perustyötäkin – siis palavereja ja kahvitaukoja. Valitettavasti esimerkiksi hevosen hankinta jouduttiin jättämään väliin, mutta työnteon kokeilun lisäksi luvassa on mukavaa ja sopivan lapsenmielistä yhdessäoloa.
     
    – Mahtavaahan tässä on  se, että lapset ja nuoret tuovat mukanaan raikkaita ideoita ja leikkimielisyyttä. Ei se näin aikuisenakaan haittaisi joskus muistaa, että työtuolillakin saa vaikka pyöriä. Päivän ohjelmaa emme halua vielä kokonaan paljastaa. Ainakin aiomme järjestää etäpalavereja eri toimistoilla vierailevien lasten kesken, mikä ainakin meillä kotona sai aikaan wau-huokauksen, jatkaa Jalasaho.
     
    Solteqin arjessa uusi teemapäivä tuntui heti osuvalta. Joustavan yrityskulttuurin tavoitteena on tukea työntekijöille tärkeitä asioita.
     
    – Samaa elämäähän sitä eletään töissä ja vapaa-ajalla. Haluamme auttaa solteqlaisia kokoamaan elämästä oman näköisensä palapelin, joka koostuu itselle tärkeistä osasista kuten työstä, perheestä, ystävistä ja harrastuksista. Työn ja perheen yhteensovittaminen ei saa olla liian hankalaa, kertoo Solteqin henkilöstöjohtaja Mari Kuha.
     
    Teemapäivä toteutetaan 18.11. perjantai-iltapäivänä klo 13–15 Solteqin Vantaan, Tampereen ja Jyväskylän toimistoilla.  Iltapäivätoteutuksen ansiosta myös koululaiset pääsevät mukaan ilman pitkiä poissaoloja. Tällä hetkellä mukaan on ilmoittautunut 91 lasta ja nuorta, jotka ovat 1–16-vuotiaita. Ohjelmaan saavat osallistua myös kaikki työntekijät olipa mukana lapsia tai ei.
     
    Lisätietoja
     
    Kirsi Jalasaho 
    VP, IR & Marketing, Solteq Oyj
    0400 618 415, kirsi.jalasaho@solteq.com

    Mari Kuha
    VP, HR & Culture, Solteq Oyj
    040 8444 226, mari.kuha@solteq.com

     

    Solteq on digitaalisen kaupankäynnin asiantuntija. Saman katon alta saat kokonaisratkaisut monikanavaiseen kaupankäyntiin: taustaprosesseista aina asiakkaan ostokokemukseen saakka – toimitusketjun ohjaamisesta digitaaliseen markkinointiin. Meillä on intohimoa toimittaa asiakkaillemme odottamaton – nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitset kumppanin, joka toimittaa sinulle tänään sen, minkä tarvitset huomenna. Työllistämme 500 asiantuntijaa kolmessa eri maassa ja teemme toimituksia  Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan ja Australiaan. Vuositason liikevaihtomme vuonna 2015 oli 54 miljoonaa euroa.

    2016