Skip to content

    15.08.2016

    Hyväntekeväisyys: Solteq ja Hope kutsuivat 100 perhettä Särkänniemeen

    Vapaa-ajan elämysten lahjoittaminen on yhä tärkeämpi osa vähävaraisia lapsia ja nuoria tukevan Hope-yhdistyksen toimintaa. Solteq halusi osallistua Hope Tampere -paikallisyhdistyksen kautta ilon tuottamiseen alueen perheille.

    Yhteistyön myötä heinäkuussa lähtivät matkaan kutsut 100 perheelle. Kutsu koskee kaikkia perheenjäseniä. 21.8. järjestettävään Särkänniemi-päivään osallistuu kutsuttujen lisäksi Solteqin henkilökuntaa ja asiakkaita perheineen.

    –  Tänä kesänä olemme panostaneet erityisesti lasten harrastus- ja elämystoimintaan. Kesä on vaativaa aikaa jo vähävaraisten perheiden perustoimeentulon osalta, kun esimerkiksi kouluruokailut ovat tauolla. Samaan aikaan paine tehdä jotain arjesta poikkeavaa on suuri – lapset haluavat kokea uusia asioita ja kavereillekin pitäisi olla jotain kerrottavaa kesän jälkeen, avaa Hope Tampereen tiiminvetäjä Kirsi Stenvall.

    Viime vuonna Hope Tampere auttoi yhteensä 1737 vähävaraista lasta ja asiakasmäärät ovat kasvussa. Toimintaa pyöritetään pääosin vapaaehtoisvoimin ja pienillä varoilla. Stenvallin mukaan yritykset ovatkin aivan avainasemassa hyväntekeväisyystyössä.

    – Yritysyhteistyötä on enenevissä määrin, mutta sitä voisi olla vielä paljon enemmän. Toivomme juuri tällaista lisää, että yritys ottaa oma-aloitteisesti meihin yhteyttä ja tarjoaa apuaan. Yrityksillä kun on kapasiteettia auttaa yhdellä kertaa niin montaa ihmistä.

    Solteqissa ajatus yhteistyöstä syntyi Tampereen toimistovastaava Rea Isopahkalan mielessä. Idea sai heti kannatusta yrityksessä, jossa yllättävyys ja välittäminen ovat kulttuurin kulmakiviä. Yhteyttä otettiin jo entuudestaan tuttuun yhdistykseen.

    – Nukkumaanmenoajan päähänpistostani tuli nopeasti totta. Olimme lahjoittaneet aiemmin elokuvalippuja Hope-yhdistyksen kautta, joten otimme heihin yhteyttä ja asiat etenivät sujuvasti. On mahtavaa saada tuottaa Särkänniemi-päivässämme iloa muillekin, kertoo Isopahkala hymyillen.

    Lisätietoja

    Rea Isopahkala
    Site Coordinator, Solteq Oyj
    044 5651 480, rea.isopahkala(at)solteq.com 

    Kirsi Stenvall
    Tiiminvetäjä, Hope Tampere -yhdistys
    040 5130 938, tampere(at)hopeyhdistys.fi 

    2016