Skip to content

    22.11.2016

    Solteq Oyj tarjoaa koko henkilöstölle mahdollisuuden merkitä yhtiön osakkeita

    Solteq Oyj Pörssitiedote 22.11.2016 klo 13.30

    Solteq Oyj:n hallitus on päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen 16.3.2016 antamaan valtuutukseen perustuen järjestää henkilöstöannin, jossa tarjotaan konsernin henkilöstön ja konserniin kuuluvaan yhtiöön vuokratyösuhteessa olevien henkilöiden merkittäviksi yhtiön uusia osakkeita. Hallitus tulee päättämään henkilöstöannin tarkemmista ehdoista ja aikataulusta arviolta joulukuun alussa.

    ”Olemme asettaneet päämääräksemme kasvaa globaaliksi digitaalisen kaupankäynnin toimijaksi. Tämän päämäärän solteqlaiset saavuttavat erinomaisella osaamisellaan, asenteellaan ja yhteen hiileen puhaltamisellaan. Henkilöstöannilla haluamme kannustaa solteqlaisia merkitsemään yhtiön osakkeita, sillä on reilua, että solteqlaiset pääsevät tämän järjestelyn kautta osalliseksi Solteqin taloudellisesta menestyksestä. Toisaalta uskon myös, että osakkeiden omistaminen lisää tahtoa kurottaa yhteisiin tavoitteisiin”, sanoo toimitusjohtaja Repe Harmanen.

    Henkilöstöannissa tarjotaan yhteensä enintään 500 000 yhtiön uutta osaketta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen konsernin henkilöstön ja konserniin kuuluvaan yhtiöön vuokratyösuhteessa olevien henkilöiden merkittäväksi. Osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska osakeannin tarkoituksena on kannustaa henkilöstö ja vuokratyöntekijät hankkimaan ja omistamaan yhtiön osakkeita. Konsernin palveluksessa on noin 500 henkilöä ja konsernilla on toimintaa kolmessa eri maassa. Vuokratyöntekijöitä on noin 15.

    Henkilöstöannissa tullaan tarjoamaan uusia osakkeita kahdella eri merkintähinnalla. Osakkeen merkintähinta on 600 ensimmäiselle merkittävälle osakkeelle hallituksen määrittämä yhtiön osakkeen tuolloin vallitseva pörssikurssi Nasdaq Helsinki Oy:ssä vähennettynä 50 prosentilla. Kuudensadan ensimmäisen osakkeen jälkeen merkittävien osakkeiden merkintähinta on hallituksen määrittämä yhtiön osakkeen tuolloin vallitseva pörssikurssi Nasdaq Helsinki Oy:ssä vähennettynä 10 prosentilla. Merkinnän vähimmäismäärä on 100 osaketta ja merkinnät on maksettava merkintää tehtäessä.

    Hallitus päättää tarjottavien osakkeiden lopullisesta merkintähinnasta, osakkeiden merkintäajasta ja henkilöstöannin yksityiskohtaisista ehdoista arviolta joulukuun alussa.

    Solteq Oyj

    Repe Harmanen
    toimitusjohtaja 

    Lisätiedot:

    Repe Harmanen, toimitusjohtaja
    puhelin 0400 467 717
    sähköposti repe.harmanen@solteq.com

    JAKELU

    Nasdaq OMX Helsinki
    Keskeiset tiedotusvälineet
    www.solteq.com

    2016