Sisällöt osa kokonaisuutta
Solteq tukee Lowellia myös digitaalisessa mainonnassa. Ennen mainontaa tehtiin hieman eristyksissä, kun taas tänä päivänä markkinoinnilliset pääteemat, -viestit ja roadmap ovat oleellinen osa mainonnan suunnittelua ja toteutusta. Tässäkin vaiheessa sisällöt ovat olennainen osa kokonaisuutta.
”Näen, että mainonnan saralla alkaa näkyä kehitystä oikeaan suuntaan”, kertoo Siimesvaara. ”On tärkeää, että mainonnassa ollaan linjassa kaiken muun tekemisen kanssa, jotta saamme tuloksia”, hän jatkaa.
Lowell on asettanut omalle tekemiselleen selkeät tavoitteet ja mittariston. Tavoitteisiin pääsyä tarkastellaan Google Datastudion visuaalisessa raportointinäkymässä, jonka Solteq on rakentanut.