Skip to content

    27.05.2022 — lukuaika 2 minuuttia

    Viivähdys Gastro Helsinki 2022 -messujen tunnelmissa

    Reilun kahden tauon vuoden jälkeen ruoka-alan ammattilaiset ja toimialan yritykset pääsivät kokoontumaan Messukeskukseen Gastro 2022 -messuille.

    Vuoden 2020 Gastro-messut päättyivät ainakin omissa muistikuvissa hyvinkin rajuun pysähdykseen – valtioneuvoston ilmoitukseen pandemiatilanteen huonontumisesta. Messujen purkaminen tuolloin, perjantaina 13. päivä vuonna 2020, jäi elävästi mieleen.

    Sen tähden odotukset pandemia-ajan jälkeisiin messuihin ja ennen kaikkea live-asiakaskohtaamisiin olivat korkealla. Vihdoin keskiviikkona 18.5.2022, pitkän odotuksen jälkeen, Messukeskuksen ovet aukaistiin ja vierailijat pääsivät tutustumaan messuihin. Me, kuten kaikki muutkin näytteilleasettajat, olimme odottavaisina ja puhkuimme intoa – ainakin itselläni oli vatsanpohjaa kutkuttava innostunut fiilis.

     

    Meidän puoleltamme messuja valmisteltiin hyvä tovi– osaston ilmeestä, kalustuksesta sekä tietenkin itse Solteq Commerce Cloud -kassaratkaisusta ja sen esittelystä messuilla kävimme monta hyvää sisäistä ja ulkoista keskustelua. Halusimme omalta osaltamme tuoda esille tuotteemme oikean monikanavaisuuden ja uusimmat ravintolasegmentiä palvelevat toiminnallisuudet.

    Messut saatiin polkaistua hyvin käytiin keskiviikkona ja muutaman tunnin kuluttua alkoi muistua mieleen miten messuja ajetaan – aktiivisella otteella ja hymy huulilla.

    Gastron tunnelma oli tänäkin vuonna positiivinen. Oli ilo nähdä ja keskustella kumppaninäytteilleasettajien, alan toimijoiden sekä tietenkin nykyisten ja toivottavasti tulevien asiakkaidemme kanssa. Keskusteluista minulle jäi käteen muutama toistuva teema:

    • ravintola-alan työvoimapula, joka varmasti vaikuttaa operatiiviseen toimintaan

    • odottava lievän positiivinen katse tulevaan kesäkauteen

    • pohdintaa kotimaan matkailun kiinnostavuudesta tulevana kesänä sekä

    • aito kiinnostus myyntikanavien laajentamiseen joko verkkokaupan taikka esimerkiksi itsepalvelun kautta.

    Toisena ilahduttavasti mieleen jääneenä teemana oli mobiilien kassojen ja maksamisen tapojen esilläolo, mahdollistaen ravintola- ja muillekin ruokapuolen toimijoille liikkuvan rahastamisen.

     


     

    email-hero-Gastro-staff-660x300

    Jos haluat jatkaa keskustelua kassaratkaisuista tai maksamisen trendeistä ravintola-alalalla, tiimimme kertoo mielellään lisää. Ota yhteyttä!

    Lue lisää Solteq Commerce Cloudista

     

     

    hotellit ja ravintolat, pos, Kassajärjestelmät, Solteq Commerce Cloud