Tiedotteet ja julkaisut - Solteq

Solteq Oyj:n hallituksen päätös koskien varojen jakoa - Solteq

Kirjoittanut Solteq | 26.9.2012 11:39:57

Solteq Oyj PÖRSSITIEDOTE 26.9.2012 klo 12.00

Solteq Oyj:n hallitus on tänään tehnyt päätöksen koskien varojen jakoa sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta. Varojen jako perustuu yhtiökokoukselta 14.3.2012 saatuun valtuutukseen ja on määrältään 0,03 euroa kullekin ulkona olevalle osakkeelle. Varojen jaon täsmäytyspäivä on 1.10.2012 ja maksupäivä 8.10.2012.

Yhtiökokouksen hallitukselle kevään yhtiökokouksessa antama valtuutus ajoittui hetkeen, jolloin yhtiö neuvotteli merkittävästä yritysjärjestelystä ja sen rahoittamisesta. Yritysjärjestelyn toteuttaminen ja yhteisen toiminnan käynnistyminen kuluneen kevään ja kesän aikana ovat edenneet siten, että hallitus katsoo nyt päätetyn varojen jaon olevan yhtiön osingonjakopolitiikka ja rahoitustilanne huomioiden mahdollista huomioiden yhtiön strategian jatkototeuttaminen suunnitelmien mukaan.

SOLTEQ OYJ

Hallitus

Lisätietoja antavat:

Hallituksen puheenjohtaja Ali U. Saadetdin
puh 020 1444 201 tai 040 8444 201
sähköposti ali.saadetdin@solteq.com

Toimitusjohtaja, Repe Harmanen
Puhelin 0400 467 717
Sähköposti repe.harmanen@solteq.com

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet