EnnakkohuoltoArtun ennakkohuolto on tarkoitettu säännöllisesti toistuvien huollon ja kunnonvalvonnan piiriin kuuluvien töiden valvontajärjestelmäksi ja rekisteriksi. Sovelluksen tietojen muokkaus kentällä vallitsevaa tilannetta vastaavaksi voidaan tehdä joustavasti suorituksista saadun palautteen mukaan, jolloin järjestelmän tuottamat viikkolistat ja työmääräimet vastaavat mahdollisimman hyvin todellista tämänhetkistä tilannetta. Sovelluksen avulla voidaan tehokkaammin valvoa töiden oikea-aikaista suorittamista ja täten voidaan huomiota siirtää enemmän työn suoritukseen sekä siihen, tehdäänkö oikeita töitä oikeaan aikaan, oikeilla huoltovälineillä ja oikealla tavalla. Toimenpiteet ajoitetaan huollettavan kohteen ja tehtävien mukaisesti. Ajoitus voi olla aika- tai mittariohjaukseen perustuvaa. Aikapohjaiset huollot saadaan suoraan tietokoneen ajoittamina viikkolistoina, kiinteinä suoritusviikkoina tai päivittäisinä työmääräiminä. Huoltotyöt voidaan myös ohjata generoitumaan (kopioitumaan) suoraan työtilauksiksi Artun töidenhallinta -osaan. Mittariohjauksessa on ohjaavan mittarin lukemia tallennettava määräajoin järjestelmään, jotta tietokoneen hoitama ajoitus on mahdollista. Ennakkohuoltotyö kohdistetaan aina Artun kortistosta löytyvälle kohteelle. Työhön voidaan liittää myös lisäkohteita, kustannusseurannan kannalta kuitenkin seurataan pääkohdetta ja sen paikkatietoja. Kohteen lisäksi työlle annetaan mm. nimi, työn kuvaus, vastaanottaja, huoltoryhmä, vetäjä, ajoitus ja tarvittavat vakio-ohjeet. Aikaohjatut työt voidaan ajoittaa viikkojaksoille tai päivittäisiksi töiksi tietyille viikonpäiville. Huoltotöitä saadaan listattua päivittäisinä työmääräiminä tai viikkolistoina. Niitä voidaan ajaa lähes kaikkien työllä olevien tietojen perusteella esim. huoltoryhmälle tai kohteelle. Ennakkohuollon käyttöönotto voidaan aloittaa sen jälkeen, kun ennakkohuollon piiriin kuuluvat laitteet on rekisteröity Artun kortistoon . Töiden sisään syötössä voidaan hyödyntää kopiointia ja järjestelmään syötettäviä vakio-ohjeita. Ennakkohuollon mittareista Ennakkohuoltotöitä voidaan ajoittaa mittariperustaisesti. Mikäli huoltokohteen käyttö on epäsäännöllistä, huoltoväli voi perustua esimerkiksi käyttötuntimittarin lukemien kertymään. Mittari voi olla mikä tahansa koneen käyttöä seuraava mittari. Tyypillisesti se on esim. käyttötuntimittari, matkamittari tai kappalelaskuri. Reittityöt Järjestelmään perustetuista töistä voidaan luoda erilaisia huoltoreittejä, jotka helpottavat työkokonaisuuksien hallintaa. Huoltoreiteillä voidaan ohjata huollon tekijää suorittamaan tietty työkokonaisuus samalla kertaa tai sillä voidaan määritellä haluttu työjärjestys. Generaattorityö Generaattorityöllä tarkoitetaan ennakkohuoltotyötä, joka määritellyin aikavälein generoi itsestään uuden työn Artun töidenhallintaan. Generoitu työ on kopio kyseisestä ennakkohuoltotyöstä ja sille voidaan hankkia esim. materiaaleja sekä suunnitella kuormitus. Työlle on määriteltävissä generointiennakko, joka määrittelee montako viikkoa ennen seuraavaa suorituskertaa generaattori tekee itsestään kopion töidenhallintaan. Uutta työtä ei generoida, ennenkuin edellinen generoitunut työ on merkitty valmistuneeksi. Generoidun työn valmiiksi kuittaaminen tekee huoltotyölle kuittaustapahtuman. Ennakkohuoltotyön kuittaaminen Ennakkohuoltotyöt on suorituksen jälkeen kuitattava tehdyiksi, jotta ne siirtyvät huoltojakson eteenpäin. Mikäli töitä ei kuitata ne säilyttävät suoritusaikansa entisellään ja niitä ehdotetaan uudelleen suoritettavaksi (rästityöt). Kuittauksen yhteydessä voidaan suoritettua huoltotoimenpidettä raportoida. Raportissa voidaan kertoa huomioista seuraavaa suoritusta varten tai esimerkiksi tallentaa mittaustuloksia. Jokaisella kuittaustapahtumalla voi olla oma raporttiteksti. Kuittauksen yhteydessä voidaan tehdä vikailmoitus havaitusta korjaustarpeesta. |